Pierre Klossowski ja vieraanvaraisuuden lait (The Laws of Hospitality)

Minä ja Deleuzea lukevat ystäväni olemme pitkään pohtineet tapoja ilmaista jatkuvan muutoksen tai tulemisen prosessia, mutta vailla mitään suurempaa menestystä. Sama ongelma on vaivannut meitä lukiessamme niin Nietzscheä, Spinozaa kuin Deleuzea. Miten tulisi ajatella laadullista muutosta? Millaisena voitaisiin ajatella esimerkiksi Spinozan moduksen muutos tai siirtymä affektista toiseen? Deleuzea ja Nietzscheä lukiessa ajatus paosta tai erosta itsestään on jatkuvasti läsnä, mutta tämä epämääräinen ”limiitin ylitys” ei tunnu saavan konkreettista muotoa. Muutos tuntuu olevan, kuten Bergson asian ilmaisi, jatkuvasti selkämme takana.

Jokin aika sitten bongasin divarista Pierre Klossowskin ilmeisesti ainoan suomennetun teoksen Roberte, tänä iltana, joka on siis Klossowskin Vieraanvaraisuuden lait -trilogian ensimmäisenä ilmestynyt osa.

Kirjan alkupuolelta löytyy katkelma, josta käsittääkseni koko trilogia on saanut nimensä. Kyseinen muutaman sivun mittainen kohta onnistuu mielestäni tuomaan hyvin konkreettisella tavalla esille sen, mitä voitaisiin kutsua eroksi itsessään, jatkuvaksi laadulliseksi muutokseksi, paon viivaksi, ikuiseksi paluuksi jne.

”Mikään ei voisi antaa parempaa käsitystä setäni mielenlaadusta kuin nämä käsinkirjoitetut sivut, jotka hän oli kehystänyt lasilevyn alle ja ripustanut vieraille varatun huoneen seinälle, aivan vuoteen yläpuolelle, missä vanhanaikaisen kehyksen yllä roikkui lakastunut kimppu villikukkia: Vieraanvaraisuuden lait” (sivut 9 -10, Roberte, tänä iltana. 1993, Loki-Kirjat)

Mistä vieraanvaraisuuden laeissa on kysymys?

Klossowski tai paremminkin setä Octave esittelee meille kolme hahmoa tai pikemminkin kolmen hahmon potentiaalisen kolmiodraaman: talon herra, joka on potentiaalisesti isäntä, talon rouvan, joka on potentiaalisesti emäntä sekä muukalaisen, joka on potentiaalisesti vieras.

Isäntä, emäntä ja vieras

Meillä on siis kolme hahmoa (talon herra, talon rouva ja muukalainen), joiden olemassaolon tapa muuttuu, kun ne asettuvat vuorovaikutukseen tai muodostavat ns. substantiaalisen suhteen toistensa kanssa. Esimerkiksi vieras tekee talon herrasta isännän ja päinvastoin isäntä tekee muukalaisesta vieraan. Yhtäältä voidaankin ajatella, että talon herran ensimmäinen (ainakin tekstuaalisesti) halu on aktualisoida oma olemisensa isäntänä ja tämä onnistuu vain, jos muukalainen tulee taloon vieraaksi - ja mikä tärkeintä, että vieraalla on sydämessään ajatus siitä, että talon herra on kykenevä vieraanvaraisuuteen, kykenevä olemaan isäntä. Kun talon herran ja muukalaisen välinen suhde muuttuu substantiaaliseksi suhteeksi (jolloin he siis muuttuvat isännäksi ja vieraaksi), voidaan suhdetta nimittää vieraanvaraisuuden suhteeksi. Kolmiodraamassamme on kuitenkin monenlaisia muitakin suhteita.

Paljastan jo tässä vaiheessa, että mitä Klossowskilla on mielessä.  Ja jatkan vasta sen jälkeen asian tarkempaa eksplikointia.

Talon rouva on uskollinen talon herralle. Tämä uskollisuuden suhde saattaa jossain mielessä olla hyödyllinen, mutta siitä puuttuu romantiikka, kiihko, hurmos, uutuudenviehätys. Talon herra haluaa asettaa rouvan sellaiseen tilaan, jossa rouvasta tulisi jotain muuta kuin uskollinen kumppani. Talon rouvan olemus määrittyy uskollisuudessaan talon herralle todella passiiviseksi ja herra haluaa palauttaa rouvaan elon. Rouvasta on tultava aktiivinen, itsenäinen toimija, tuntematon, arvaamaton, hieman ehkä mystinen ja hyvin romanttinen.

Talon herran aikomus on siis saattaa rouva uuteen tilaan, jota Klossowski nimittää emännäksi. Miksi juuri emännäksi? Koska emännän aktiivisuus palautuu, kun tämä alkaa vieraanvaraiseksi vierasta kohtaan. Syntyy potentiaalinen romanssi. Talon herralle tämä olisi uhka tai riski, joka saattaisi aiheuttaa mustasukkaisuutta tai epäluuloa vierasta kohtaan. Mutta kun talon herra on muuttunut isännäksi, ja siten siis jo lähtökohtaisesti haluaa pelata tätä riskialtista peliä vieraan kanssa emännän rakkaudesta, ei epäluulolla ja mustasukkaisuudella ole mitään sijaa isännän olemuksessa. Mikä määrittää isäntää, on sanalla sanoen uteliaisuus. Uteliaisuus on tapa suhtautua arvaamattomaan, muuttuvaan, aktiiviseen, tuntemattomaan. Uteliaisuus ei pyri kahlehtimaan kohdettaan, vaan nauttii kohteesta sellaisena kuin se on, vapaana ja eläväisenä.

Emännän aktiivisuus ja deterritorialisaatio

Mistä tässä Klossowskin ajatusmallissa on viime kädessä kysymys? Klossowski koittaa kuvata prosessia, jossa pyritään asettamaan valmiit, staattiset ja autonomiset identiteetit liikkeeseen tai paremminkin palauttamaan ne liikkeeseen. Talon herrahan koittaa palauttaa sitä rakkauden alkuhuumaa, jota hän koki rakastuessaan tulevaan talon rouvaan. Ehkä tärkeämpi asia kuin se, että herra saa vieraanvaraisuudellaan aikaan rouvan aktiiviseksi muuttumisen, on se, että kyse juuri ei ole herran toiminnasta, vaan nimenomaan vieraan toiminnasta. Siten herran ei suoraan manipuloi tai koordinoi tai ylhäältä käsin määritä rouvaa tähän epämääräiseen, mutta toivottuun tilaan, vaan herran on päinvastoin otettava hyppy tuntemattomaan, otettava riski, muutettava itsensä ja murrettava rikki identiteettinsä talon herrana. Kysymyksessä on siis talon herran itsensä ylittäminen, deterritorialisaatio, joka saa aikaan myös ympäristön muutoksen tai deterritorialisaation.

Tässä mielessä siis, kuten Klossowski kirjoittaa, vieraan ei pidä tuntea itseään vaivaantuneeksi, ei pidä tuntea olevansa syypää mustasukkaisuuteen tai epäluuloon, vaan päinvastoin pyrkiköön hän parhaimpaansa kiihottaessaan isännän uteliaisuutta pelatessaan tätä riskialtisa peliä emännän huomiosta. Vieraan kunnianarvoinen ja vaativa rooli on saattaa talon rouva emännäksi, sytyttää se liekki, josta isäntä toivoisi päästä nauttimaan.

Summaus

Tavoitteenani oli antaa esimerkki jatkuvasta tulemisesta tai paremminkin identiteetin murtamisesta. Tämän tavoitteen kanssani jakoi myös talon isäntä, joka toivoi teoillaan saattavansa talon rouvan emännäksi ja siten eläväiseksi, aktiiviseksi viettelijättäreksi, jonka identiteetti tai olemus, kuten Klossowski sanoo, jää tuntemattomaksi isännälle, vieraalle ja myös emännälle itselleen. Voisimme myös kysyä, että miksi emännän olemuksesta tulisi edes puhua, kun kyseessä on selvästikin tapahtuma, kuten Deleuze ja Guattari asian ilmaisisivat.

Ja vielä kerran, jatkuvan tulemisen tai eron itsessään tuo esille tämä Klossowskin muotoilema ns. kolmen kappaleen ongelma. Kolmen kappaleen ongelmassa on kysymys siitä, että selkeät kausaalisuhteet sekä identiteetit vaihtuvat differentiaalisuhteiksi sekä tapahtumiksi. Ajattele esimerkiksi kolmen avaruudessa liikkuvan kappaleen suhteita toisiinsa: maa, kuu ja aurinko. Jos koitamme pohtia vetovoimaa ja kiertoliikettä kolmen kappaleen kesken, huomaamme ajatuvamme ongelmiin. Emme pärjää enää staattisten identiteettien ja asteittain toimivien kausaalisuhteiden kanssa, vaan on luotava jotain muuta. Klossowski loi vieraanvaraisuuden lait ja kolme hahmoa, jotka liikkuessaan jäävät toisilleen tuntemattomiksi, mutta niin kovin romanttisiksi.

Nuorta lempeä